puoli vuotta on kulunut

Onnellisuus ja onnettomuus ruokkivat tätä blogia. Elämässäni on ottanut vallan pitkä onnellisuuden jakso, ja nyt se on saavuttanut jonkinlaisen heinäkuun helteiden komppaaman lakipisteen. Muistin taas tämän olemassaolon, ja päätin kirjoittaa.

Olen onnellinen, mitä sä luulit? Juuri nyt olen elämässäni siinä pisteessä, että kaikki mistä olen haaveillut vuosikaudet, on jollain tapaa saavutettu tai työn alla. Kaikki unelmat joita on ollut, ovat löytäneet uomansa tai vaihtuneet henkisen kasvun myötä toisiksi.

Oikeastaan minulla ei ole paljoakaan muuta sanottavaa. Muutamia onnellisuuden peruspilareita: ystävät, rakastaminen, aurinko, meri, sauna, uiminen, ajattomuus. Taito osata olla hiljaa, taito repiä itsestä kaikki irti, taito kuunnella ja olla kuunneltavana. Taito olla häpeämättä tekojaan tai sanojaan, taito pyytää anteeksi ja sanoa kiitos. Kauniit asiat. Musiikki. Teatteri. Ja yöt, joina valvotaan ulkona auringon nousuun asti.

Fond of y - o - u.

Eipä mulla muuta. En osaa muuttua. Kaikessa muussa haluan kokoajan oppia lisää ja opetella ja teen, vaikken osaa. Rakkaudessa en. Haluaisin opetella yhtä vapaaksi myös siinä. Olisimpa opiskellut edes sen yhden kurssin verran puheilmaisua. Sitä näköjään tarvitsee elämässä.

"I am always doing that which I cannot do, in order that I may learn how to do it."

- Pablo Picasso

lue tää

Love is the answer

At least for most of the questions in my heart

Like why are we here and where do we go

And how come it's so hard?

It's not always easy and

Sometimes life can be deceiving

And all of these moments
Just might find their way into my dreams tonight
But I know that they'll be gone
When the morning light sings
And brings new things
For tomorrow night you see
That they'll be gone too
Too many things I have to do

But if all of these dreams might find their way
Into my day to day scene
I'd be under the impression

*****

Ja vaihteeks tuntuu siltä, ku ois heittäny boomerangin ilmaan ja tuijottaa kuinka se katoaa horisonttiin, ja sit odottaa että koska se palaa? Saako siitä kopin vai iskeekö se sua väkivaltasesti takaraivoon?

*****

NII! Ja sit radiosta pärähtää soimaan Millan biisi Hei ihminen. Nii! Oikeesti miks pitää olla näin vaikeeta? Hei ihminen onko hankalaa? No ota mallia vaikka juurikin taivaalla porottavasta valtavasta valopallosta joka sanokaa minun sanoneen ei mieti yhtään mitään. Ja silti siitä pidetään.

Joskus unelmia toteutuu, tietämättä unelmoineensa niistä

Oppimisen ylistys. Ei, en puhu nyt vuoden takaisesta Ylioppilastetterin produktiosta, vaan konkreettisesti oppimisesta. Haluan ylistää sitä. Edellinen viikonloppu Kellariteatterin pääsykokeissa oli upea. Fiilis oli katossa kaiken aikaa. Väsyneet, ryytyneet, onnelliset ihmiset olivat vallanneet talon öiksi ja päiviksi. Vaikka itse en ollutkaan mukana missään virallisessa tehtävässä, enkä myöskään hakijana, oli kokemus todella kokemisen arvoinen. Rakkautta, vilpitöntä olemista, onnellisuutta kaikkien hakijoiden puolesta ja lopulta sisään päässeiden puolesta. Ja seuraavan aamun paras ja pahin krapula. Herääminen lämpöisestä toimistopesästä parhaiden ihmisten luota. Mäkkäri, siivous, kokous ja Mamma Mia. Mamma mia. Non ricordo un giorno più felice dopo l'estate com'è stato questo.

Palaan oppimiseen. Kyseisen viikonlopun rutistuksen jälkeen tänä aamuna revin itseni taas kouluun. En olis kyllä ikinä arvannut, miten paljon voisin nauttia yksinkertaisesti siitä, että se mitä opetetaan on sataprosenttista faktaa. Luonnonlakeja, ilman mitään syytä kyseenalaistaa niiden oikeellisuutta. Vuosikaudet pyörittyään taiteissa ja ajatuksissa siitä, ettei ole oikeaa tai väärää, tuntuu sähköoppi yhtäkkiä turvalliselta. Kuin toisessa aivopuoliskossa kiertäisi taas veri pitkästä aikaa. Ihmeellinen tunne. Ja siitä suora leikkaus takaisin Klitsulle. Voi hyvä luoja miten fiksuja ihmisiä siellä onkaan. Mitä mitä mitä. En tosiaan ole näyttelijä, mutta kaikki uusien ryhmän kouluttajatrion antamat ohjeet ja neuvot ovat täysin valideja meidän jokaisen arkielämässä. Itseluottamusta. Rohkeutta. Kunnioitusta. Jään miettimään, miten kukaan pärjää elämässä jos ei näitä asioita ymmärrä. Miksei näitä opeteta koulussa? Mielestäni se olisi kaikista tärkeintä. Oppia mikä elämässä on tärkeää, miten suhtautua ihmisiin, asenteisiin, olla oma itsensä, olla läsnä, olla onnellinen siitä mitä ja kuka on ja tehdä sitä mitä rakastaa.

Nyt rupee jo aivot lyömään tyhjää. Kello on liikaa ja haluisin vaan purkaa tätä onnellisuuden tunnetta, jonka oppiminen on saanut aikaan. Ehkä tälle seuraa vielä jatkoa, kun syksy etenee. Ehkä selkeemmässä muodossa. Silleen että mulla ois muutakin sanottavaa ku että rakastan elämää ja oon tosi onnellinen ihmisistä jotka on mukana tällä purjehduksella.

miete

Pitkä, kaunis, ihana, täydellinen kesä on takanapäin. Uusi aika on alkanut ja kaiken kuuluisi olla kevyttä, ihanaa ja ilman täynnä odotusta. Mutta silti rintaani painaa. Monesta suunnasta, yhtäaikaa, tietämättään, tietoisesti, tarkoittamatta sitä tai yhtälailla kärsien. Vittu nyt oikeesti. Hengitys tukahtuu kun sanon että "hyvää kuuluu" koska niin kuuluisi olla. Ei mun kuuluis tuntea näin juuri nyt. Mun kuuluis olla yks tän maan onnellisimmista ja onnekkaimmista ihmisistä. Ja oonhan mä, mutta en ymmärrä miten oon samalla onnistunu keräämään tämmösen painolastin, jota on mahdotonta ruveta purkamaan, koska siihen liittyy niin monta paikkaa, asiaa ja henkilöä.

Suden suuhun
suden suuhun 
suden suuhun juoksin kun sinut halusin

Tuuli toi tuuli toi sut
Tuuli sinut toi
Tuuli sinut vieköön

Lainehilla 
lainehilla keinui purtesi 
ja ranta kauas jää

Sulle laulan
sulle rannalta nyt laulan mä tuulta suopeaa

Ei ollut minusta sun laivaan astumaan
voit purjeesi nostaa