haaveissa vainko oot mun?

Kaipuu kaukomaille. Pois Suomesta NYT ja HETI! En oo koskana pystyny näin vähää nauttimaan suomen kesästä ja vikoista lämpimistä päivistä. On niin ikävä kirkasta vettä ja koralleja. Sitä hyväilevää lämpöä iholla ja kaikkia niitä tuoksuja ja ja ja... Tekee pahaa katsella kavereiden reissukuvia, miksen itsekin ole siellä vielä? Voisin olla, ellei olis koulu ja duuni ja kaikki pakottavat arjen haasteet. Ei hemmetti. Seuraava reissu on jo mielessä, ootan vaan et opintotuet tulee tilille niin voin ostaa lentoliput. 123 päivää ja sitten Etelä-Afrikka. Enkä aijo tulla pois ennen kuin aurinko on tullut piilostaan pitkän talven jälkeen. Ja että kaiken tämän saan se tarkoittaa hitosti duunia ennen joulua ja samalla pitää hoitaa koulu pois alta eli valmistua. Ja se taas tarkoittaa monta märkää, kylmää kosteaa yötä ja päivää kuvaamassa suomen räntäkeleissä. Eh ei houkuttele. Jos on rahaa niin lokakuussa Berliini. Tai Pariisi.


Väljemmille vesille. Sinne minne sydän tahtoo aijon kerrankin mennä. Se vaan tarkoittaa monta kuukautta odotusta helvetin piinaavaa.

Ihmisillä on tapana kadota ilmaan, silti aina toivon ettei niin kävisi

Voi että mikä kesä. Kesä, aurinko, teatteri, ihmiset, kesä. Nyt on heinäkuun 16. ja tuntuu että kesä on hujahtanut aivan hetkessä, eikä enää kauaakaan kun se on jo ohi. Voi miten kestänkään taas edessä häämöttävän pitkän talven! Tähän saakka tää kesä on ollut selkeesti elämäni parasta aikaa since 2011 kun lukio päättyi. Tuntui että elämä päättyi, kun yhteydet Helsinkiin katkeilivat yksitellen. Lopulta olin jumissa kotikaupungissani, huonossa parisuhteessa ja aivan yksin. Sitten pieni itsepäinen minä puski esille ja humps nyt yhtäkkiä kesällä 2013 asun vihdoinkin Helsingissä, keskellä kaikkea. Olen löytänyt sattuman kautta itseni jälleen teatteripiireihin ja riemuinnut sinkkuilusta täysin siemauksin, hieman kokenut riipiviä ihastumisia, ja jatkanut taas matkaani.

Nyt olen tullut tavallaan yhdelle välietapille, kun proggis Kellariteatterilla tuli päätökseensä ja ensi viikolla lähden kahdeksi viikoksi eurooppaan reppureissulle. Tässä viikon verran fiilistelen vanhassa työpaikassani vielä ja sitten loman jälkeen koittaa uudet kujeet uudessa toimipisteessä. Hui miten paljon elämäni onkaan muuttunut! Ihan vasta nyt itsekkin tajuaa, että tätä olen viimeiset kaksi vuotta kipeästi kaivannut. Se on maailman paras fiilis, kun voin hypätä fillarin selkään ja kaikki Helsingin mahdollisuudet levittäytyvät edessäni.

En vois tällähetkellä toivoa elämältä yhtään enempää.Tai ehkä vähän kesärakkautta, mutta ilmankin pärjää hyvin mainiosti! Viikon päästä ollaan jo Madridin kuumassa yössä ja siitä matka jatkuu hiljalleen kohti Roomaa. Kaikki tiet vievät Roomaan, myös rautatiet, toivon niin!

Ainin hihi kuvat on mun uudella ihanalla fujifilm x100:lla otettu :3 oon muuttumassa entistä hipsterimmäksi kovaa vauhtia. Mut fuji on ihana pikkukamera, ja parempi kuin mun edellinen. Joskus vielä ostan sen markku II:sen, joskus... Mutta Helsinki ja meri :-*

mun elämää

juu, tismalleen. melankoliaa.

edit: voi luoja, nyt vasta huomasin mikä on ollu mun edellinen postaus. Miks tää menee aina niin, et ku tunteet on vuoristoradan huipulla tai pohjalla ni avaan bloggerin ja jaan elämäni kaikille? Miksen osaa olla kiitollinen ja nähdä kauneutta siinä tavallisessa arjessa ja vaikka kirjoittaa siitä. Niistä onnen hetkistä aamulla kun kuulen kevään ensimmäisen linnunlaulun, tapaan yllättäviä tuttuja junassa, jotka piristävät päivääni tai niistä sinisistä silmistä tyynyn toisella puolen. Minne lie kadonnut se onni.

i wanna be loved

Mä oon taas rakastunu. Kuulostaapa kliseiseltä ja tyhmältä. AAAA. Mut oikeesti, pitkästä pitkästä aikaa tuntuu taas siltä että rakkaus möyrii vatsassa ja sydän tykyttää rinnassa ja kaikki on ihanaa kunhan vaan oon mun rakkaan sylissä ja tunnen sen tuoksun ja hengityksen. Sitä se kai tekee, kun joutuu olee erossa toisesta haluumattaan. Rupee vaan ikävöimään niin paljon, et sit kun on kärsimyksissä venannu pari viikkoa niin jälleennäkeminen olis kun pääsis taivaaseen. Halleluja. Ei kyl meinannu tulla riemulle loppua viime perjantaina ku tulin kotiin ja inttipoju oli siellä vastassa. Paras naistenpäivälahja ikinä! Hieman tuli tippa silmäkulmaan ku se taas lähti pois, mutta olipahan täydellinen viikonloppu vaikkei me tehtykkään mitään ihmeellistä. Sai vaan olla olla olla ja olla. Voiko onni pienemmästä tulla?

this winter is driving me crazy, only sun can help

Me riideltiin taas. Ihan naurettavasta syystä. Molemmat on itsekkäitä eikä kumpikaan anna periks. Ainakaan kovin helposti. Huokaisen syvään ja toivon et olis jo se kesä. Ees kevät. Ees 18.3 ja alkais se työharjottelu. Tällä hetkellä ihan sama mistä sen paikan saan, kunhan vaan pääsen pois koulun penkiltä. Oon niin lopen kyllästyny ravaamaan tuol akatemialla ja noudattamaan niiden pikkumaisia sääntöjä kaikesta ja tiesmistä. "Joo tiedän käyt tässä joka päivä syömässä ja tunnen sut nimeltä mut et saa ruokaa jos et leimaa kelakorttias tohon koneeseen." AHA joo tilasin taas uuden kortin postissa ku se hukkuu aina koululle...
Meinasin jo et teen yhen mun koulutehtävän kännykällä. Siis kuvaan ne kuvat kännykällä ja sillä sipuli. Mul ei oo ikinä "oikee" kamera messissä ku jotain tapahtuu, mut kännykkä on ja siel ois vaik kuin paljon otollista matskuu. Mut en haluis olla niin törkee maikkoi kohtaan vaik ne onki sen ansainnu. Mun poissaolot ei varmasti näytä kovin siistiltä Sadun kirjassa, mut jos vaan keksin tarpeeks hyvät tekosyyt ni se kyl nielasee syötin. I bet it.

 Oon mun vanhemmilla kylässä ja päätin jäädä tänne yöks. En oo nukkunu täällä yönyli kohta vuoteen. Ehkä siks en saa aikaseks mentyy nukkumaan. Oikeestaan hyvä, et mun veli on vallannu mun vanhan huoneen. Olis jotenki tosi outoa nukkua siellä tän vuoden jälkeen. Tyydyn täysin tähän toimistoon/vierashuoneeseen. Sitäpaitsi aamuaurinko ei herätä mua täältä. Eikä etenkään naapurin porakone ja kylppäriremontti. Kheheh! Musta aika huvittavaa, et ne oli ilmottanu kirjeitse 30minuutin vesikatkoksesta, mut siitä poraamisesta ei KUKAAN IKINÄ oo ilmottanu. Voitte kuvitella miten helvetin hauskaa on esim tulla yövuorosta kotiin, onnellisena nukahtaa kasin aikaan omaan sänkyyn ja klo 9.00 alkaa se jumalaton poraaminen! Kaikki seinät kaikuu khrkhrhkrkrkhkh ja ihan sama missä huoneessa on niin ääni tuntuu tulevan viereisen seinän takaa. Parasta on, et korvatulpista ei oo mitäääään hyötyä. Oon valittanu tästä koko sen ajan ku ollaan tossa asuttu, eli abouttiarallaa vuoden päivät kohta. Oisko siinä ollu neljässä asunnossa tähän mennessä kylppäriremppa? Ei oo hauskaa enää, sillä meitin kylppäri on ihan fine suoraan 80-90-luvun vaihteesta, ei vaadi mitään peruskorjailuja eikä krumeluureja. Eli muut saa uudet hienot kylppärit ja meikä kärsii porista ja vasaroista... Ja kaikki tää vaiva pitää nähdä ja silti toi talo puretaan maan tasalle seuraavan kymmenen vuoden sisään, sillä Järvenpäästä tehdään metropoli.