Ihmisillä on tapana kadota ilmaan, silti aina toivon ettei niin kävisi

Voi että mikä kesä. Kesä, aurinko, teatteri, ihmiset, kesä. Nyt on heinäkuun 16. ja tuntuu että kesä on hujahtanut aivan hetkessä, eikä enää kauaakaan kun se on jo ohi. Voi miten kestänkään taas edessä häämöttävän pitkän talven! Tähän saakka tää kesä on ollut selkeesti elämäni parasta aikaa since 2011 kun lukio päättyi. Tuntui että elämä päättyi, kun yhteydet Helsinkiin katkeilivat yksitellen. Lopulta olin jumissa kotikaupungissani, huonossa parisuhteessa ja aivan yksin. Sitten pieni itsepäinen minä puski esille ja humps nyt yhtäkkiä kesällä 2013 asun vihdoinkin Helsingissä, keskellä kaikkea. Olen löytänyt sattuman kautta itseni jälleen teatteripiireihin ja riemuinnut sinkkuilusta täysin siemauksin, hieman kokenut riipiviä ihastumisia, ja jatkanut taas matkaani.

Nyt olen tullut tavallaan yhdelle välietapille, kun proggis Kellariteatterilla tuli päätökseensä ja ensi viikolla lähden kahdeksi viikoksi eurooppaan reppureissulle. Tässä viikon verran fiilistelen vanhassa työpaikassani vielä ja sitten loman jälkeen koittaa uudet kujeet uudessa toimipisteessä. Hui miten paljon elämäni onkaan muuttunut! Ihan vasta nyt itsekkin tajuaa, että tätä olen viimeiset kaksi vuotta kipeästi kaivannut. Se on maailman paras fiilis, kun voin hypätä fillarin selkään ja kaikki Helsingin mahdollisuudet levittäytyvät edessäni.

En vois tällähetkellä toivoa elämältä yhtään enempää.Tai ehkä vähän kesärakkautta, mutta ilmankin pärjää hyvin mainiosti! Viikon päästä ollaan jo Madridin kuumassa yössä ja siitä matka jatkuu hiljalleen kohti Roomaa. Kaikki tiet vievät Roomaan, myös rautatiet, toivon niin!

Ainin hihi kuvat on mun uudella ihanalla fujifilm x100:lla otettu :3 oon muuttumassa entistä hipsterimmäksi kovaa vauhtia. Mut fuji on ihana pikkukamera, ja parempi kuin mun edellinen. Joskus vielä ostan sen markku II:sen, joskus... Mutta Helsinki ja meri :-*