Joskus unelmia toteutuu, tietämättä unelmoineensa niistä

Oppimisen ylistys. Ei, en puhu nyt vuoden takaisesta Ylioppilastetterin produktiosta, vaan konkreettisesti oppimisesta. Haluan ylistää sitä. Edellinen viikonloppu Kellariteatterin pääsykokeissa oli upea. Fiilis oli katossa kaiken aikaa. Väsyneet, ryytyneet, onnelliset ihmiset olivat vallanneet talon öiksi ja päiviksi. Vaikka itse en ollutkaan mukana missään virallisessa tehtävässä, enkä myöskään hakijana, oli kokemus todella kokemisen arvoinen. Rakkautta, vilpitöntä olemista, onnellisuutta kaikkien hakijoiden puolesta ja lopulta sisään päässeiden puolesta. Ja seuraavan aamun paras ja pahin krapula. Herääminen lämpöisestä toimistopesästä parhaiden ihmisten luota. Mäkkäri, siivous, kokous ja Mamma Mia. Mamma mia. Non ricordo un giorno più felice dopo l'estate com'è stato questo.

Palaan oppimiseen. Kyseisen viikonlopun rutistuksen jälkeen tänä aamuna revin itseni taas kouluun. En olis kyllä ikinä arvannut, miten paljon voisin nauttia yksinkertaisesti siitä, että se mitä opetetaan on sataprosenttista faktaa. Luonnonlakeja, ilman mitään syytä kyseenalaistaa niiden oikeellisuutta. Vuosikaudet pyörittyään taiteissa ja ajatuksissa siitä, ettei ole oikeaa tai väärää, tuntuu sähköoppi yhtäkkiä turvalliselta. Kuin toisessa aivopuoliskossa kiertäisi taas veri pitkästä aikaa. Ihmeellinen tunne. Ja siitä suora leikkaus takaisin Klitsulle. Voi hyvä luoja miten fiksuja ihmisiä siellä onkaan. Mitä mitä mitä. En tosiaan ole näyttelijä, mutta kaikki uusien ryhmän kouluttajatrion antamat ohjeet ja neuvot ovat täysin valideja meidän jokaisen arkielämässä. Itseluottamusta. Rohkeutta. Kunnioitusta. Jään miettimään, miten kukaan pärjää elämässä jos ei näitä asioita ymmärrä. Miksei näitä opeteta koulussa? Mielestäni se olisi kaikista tärkeintä. Oppia mikä elämässä on tärkeää, miten suhtautua ihmisiin, asenteisiin, olla oma itsensä, olla läsnä, olla onnellinen siitä mitä ja kuka on ja tehdä sitä mitä rakastaa.

Nyt rupee jo aivot lyömään tyhjää. Kello on liikaa ja haluisin vaan purkaa tätä onnellisuuden tunnetta, jonka oppiminen on saanut aikaan. Ehkä tälle seuraa vielä jatkoa, kun syksy etenee. Ehkä selkeemmässä muodossa. Silleen että mulla ois muutakin sanottavaa ku että rakastan elämää ja oon tosi onnellinen ihmisistä jotka on mukana tällä purjehduksella.