Vaikka elämä jotenkin tuntuu näin keväisin olevan ylitsepääsemättömän ihanaa
ja täydellistä, mahtuu mukaan myös huonoja päiviä. Kummallista, että tälle viikolle
niitä on jo nyt kasautunut useampia. Mutta minkäs sille mahtaa.
Harvoin edes olen huonolla päällä, mutta vitutuksen iskiessä se on menoa se.
Maanantaina todella tuntui kun olisin noussut väärällä jalalla ja joka toinen ihminen sai
päänuppini kiehumaan raivosta. Lopulta löysin itseni itkua tihrustamasta kun oli niin luovuttaja fiilis.
Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka pelkällä läsnäolollaan ja pienillä ihanilla teoillaan
poistavat nämä fiilikset ja päivästä tulee ainakin oletettavasti parempi.
Harmi vaan, että joskus myös ne ihanat ihmiset loistavat poissaolollaan.
Silloin ikävä puskee esiin ja koko päivä menee kaivatessa sitä halausta ja lämmintä kättä.
Huoh... Milloin minusta tuli tämmöinen halipulainen hempeä hömppä(romanttinen hölmö)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti