Palapeli

Kerro minulle mistä kirjoittaisin. Ikuisuuden jälkeen, tuntuu kuin jokin sisälläni kaipaisi kirjoittamista. En ole ajatellut sitä ilmaisun muotona aikoihin, mutta hetkellisesti, ainakin, tuli sellainen tunne, että voisin saada siitä iloa. Aijemmin se oli lähes ainut suoranainen itseilmaisun muoto jota käytin. Ja kun sanon aijemmin, tarkoitan vuosia sitten. Vuosia, jolloin en osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Aikaa, jolloin suurimmat keskustelut ystävieni kanssa käytiin salaisen vihkon välityksellä uskonnontuntien aikana. Sen väliin paljastimme suurimmat salaisuutemme. Vuodatimme sydämemme toistemme silmille sopivaksi. Asiat olivat niin erilailla silloin. Sydämeni pamppaili liiankin lujaa, oli edessä lähes mitä tahansa. Meinasin kuolla jos oli pakko puhua kenellekkään tuntemattomalle. Joku ihmeellinen kumma voima kuitenkin muutti kaiken. Jossain siinä 2009 paikkeilla häilyy aika, josta nousee mielen pinnalle valtaisa häpeä ja toivo että olisin tehnyt asioita toisin. 2010 huomaan asioiden kuitenkin alkaneen ottaa uutta suuntaansa, joten edellisvuoden kammottavilla kokemuksilla on täytynyt olla hyviä vaikutuksia loppupeleissä. Kuitenkin. Ja näin huomaan palaavani tähän päivään ja hetkeen ja muistelevani mennyttä, vaikka mielessäni oli kertoa jotain nykyisestä. Mutta ehkä se ei ole vielä ajankohtaista. Ehkä kerron siitä kolmen vuoden päästä, kun olen taas muuttunut ja huomaan muutoksen. Tai voi olla etten muutu. Voi olla että pikkuhiljaa olen löytänyt itseni. Tai voi olla että olen löytänyt vasta palapelini reunapalat ja keskiön täyttäminen vie vuosia ehkä vuosikymmeniä. Jossain kuitenkin häämöttää se malli jonka perusteella tämä peli on hieman helpompaa koota nyt, kuin vuosia sitten kun palapeli oli vasta avattu kääreistään.