Syksy saapuu taas, joka päivä uudestaan

Olen kateellinen muiden rakkaudesta. Tämä on lause, joka on pyörinyt päässäni viimeaikoina, ja jonka yritän vain myöntää itselleni. Niin se vain on. En halua muiden miehiä, enkä ketä tahansa miestä, enkä välttämättä juuri nyt miestä ollenkaan. Mutta olen kateellinen rakkaudesta. Pyyteettömästä toisen hyväksymisestä sellaisena kuin on ja yhteisten asioiden jakamisesta. Ymmärtämisestä ja vilpittömästä läsnäolosta. En jaksa esittää, en halua piiloutua kuoreeni kaiken aikaa, mitä kokoajan teen. Nauran ja hymyilen, yritän väittää itselleni ettei sisimpäni kaipaa rakkautta ja hellyydenosoituksia. Yritän väittää itselleni että olen tyytyväinen sinkkuna ja juuri näin. Silti en ole ja silti torjun miehen toisensa jälkeen, tahallani tai tahtomattani. On syksy ja melankolia täyttää mieleni.

"Näen syksyn saapuvan
Olen sinun haluathan
Olen minä odottanut 
aivan liian kauan jo
Mikset olisi, mikset olisi?
Mikset olisi, mikset olisi jo onnellinen?

Syksy saapuu taas
joka päivä uudestaan
sainko sinut hajoamaan
vai olitko jo hajalla?
Mikset olisi, mikset olisi?
Mikset olisi, mikset olisi jo onnellinen?

Pian lumi alkaa pudota
Ja minä putoan sen mukana
Putoan, putoan, putoan…"

Minä ja Ville Ahonen - Syksy

Crepi il lupo, susi kuolkoon

Taisin elokuussa päättää edellisen postaukseni sanaan Pariisi. Naurahdin, kun luin tuon lauseen jokin aika sitten, täysin muistamatta sitä kirjoittaneeni. Voi Pariisi, minkä teit. Salaa huumasit ja valtaasi otit. Matkalaukku on vielä levällään ja puolet pakkaamatta, mutta huomen aamulla 7:35 nousee kone kohti taivaita ja palaan takaisin Pariisin kaduille kymmenen vuoden jälkeen. Kymmenen vuotta, en voi tajuta. Muistan siitä vain tukalan kuumuuden, maahan pudonneet kastanjat, hiekkakentän Eiffeltorinin juurella, Versaillesin muotoillut pensaat ja ihastuttavan sedän joka aamiaisella kysyi "un croissant et chocolat?". Se on minun Pariisini. Ollut tähän saakka, ja toivon löytäväni sen uudelleen, mutta löytäväni myös tusinoittain uusia puolia siitä! En malta odottaa ensimmäistä Café au lait'a tai viinilasillista..! Huomenna tähän aikaan kaikki on jo totta. En voi uskoa tätä todeksi.
    

 Tai ehkä oikeastaan pitäisi liittää tähän jokin biisi Bastillelta. Juuri sain tietää, että Pariisissa on sen niminen kaupunginosa, jossa nykyään nuoret taiteilijaihmiset viettävät aikaansa. Bastille. Mutta en sitä
tee, mielenmaisemani on nyt muualla.
Psst katsokaa alle, Robert Doisneau aikansa katuvalokuvauksen nero!