Taisin elokuussa päättää edellisen postaukseni sanaan Pariisi. Naurahdin, kun luin tuon lauseen jokin aika sitten, täysin muistamatta sitä kirjoittaneeni. Voi Pariisi, minkä teit. Salaa huumasit ja valtaasi otit. Matkalaukku on vielä levällään ja puolet pakkaamatta, mutta huomen aamulla 7:35 nousee kone kohti taivaita ja palaan takaisin Pariisin kaduille kymmenen vuoden jälkeen. Kymmenen vuotta, en voi tajuta. Muistan siitä vain tukalan kuumuuden, maahan pudonneet kastanjat, hiekkakentän Eiffeltorinin juurella, Versaillesin muotoillut pensaat ja ihastuttavan sedän joka aamiaisella kysyi "un croissant et chocolat?". Se on minun Pariisini. Ollut tähän saakka, ja toivon löytäväni sen uudelleen, mutta löytäväni myös tusinoittain uusia puolia siitä! En malta odottaa ensimmäistä Café au lait'a tai viinilasillista..! Huomenna tähän aikaan kaikki on jo totta. En voi uskoa tätä todeksi.
Tai ehkä oikeastaan pitäisi liittää tähän jokin biisi Bastillelta. Juuri sain tietää, että Pariisissa on sen niminen kaupunginosa, jossa nykyään nuoret taiteilijaihmiset viettävät aikaansa. Bastille. Mutta en sitä
tee, mielenmaisemani on nyt muualla.
Psst katsokaa alle, Robert Doisneau aikansa katuvalokuvauksen nero!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti