Tämä yksin asustelu saa kyllä ajatukset pyörimään mitä ihmeellisimmissä asioissa. Olen nähnyt unia vihaisesta merestä, kaukomaista ja sukulaisista ja ystävistä, joita en ole nähnyt vuosiin. Tunteellisia unia, joista ei arvaa niiden olevan vain unta. Sitten taas herään hämmentyneenä uuteen päivään, joka ei millään tapaa muistutua unieni todellisuutta. Huvittavaa kyllä, vaikka unet ovat usein järkyttäviä tai niissä vallitsee kaaos, silti tiedostan kaipaavani paikkoihin jotka esiintyvät niissä. Kuvat ovat viime lokakuulta Kreetalta kovan myrskyn jälkeen. Epäilen asian osuuta asiaan...
Mutta asiasta kukkaruukkuun: tänään tuli täyteen kaksi kuukautta siitä, kun olen viimeksi koskenut kameraan. Omaan kameraan olen koskenut viimeksi aika tasan kolme kuukautta sitten. Tuolla se lojuu, laukussa kaapin perällä. Vähän aika sitten pidin kunnon pyykkipäivän ja löysin tuon kameran pyykkikorin pohjalta. Mitähän se sinne oli eksynyt. Kertoo ilmeisen hyvin siitä miten järkyttävän paljon tää koulu mua tällä hetkellä kiinnostaa... Huomenna olis kuitenkin tarkoitus saada muutosta aikaan ja ottaa toi kamera tuolta messiin. Pitäis lähtee kuvaamaan jotain kantaaottavaa aihetta koulutehtävää varten Helsingin kaduille. Illemmalla pääsiskin sitten nauttimaan hyvästä musiikista Siltasessa. Antti Autio ja Joska soittaa livenä pitkästä aikaa. Ainoastaan keikkaseura puuttuu, näyttää vähän toivottomalta kun kaikki saman musiikkityylin kuuntelijat on jo käyty läpi. Kai sitä kerran voi yksinkin mennä, tuskin kukaan pahalla katsoo. Hyvällä tuurilla sieltä voi löytää vanhoja tuttuja joiden kanssa rupatella menneistä vuosista ja vaihtaa kuulumisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti