Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiraatio. Näytä kaikki tekstit

15. huhtikuuta 2011

21. tammikuuta 2011

Onhan siitä jo aikaa

Voiko taas herääminen olla yhtään vaikeempaa. Kuus nelkyt oon kuitenkin bussipysäkillä ja hyytävä tuuli riepottaa hiuksiani. Bussi saapuu ajoissa ja käperryn lämpimän patterin viereen bussin etuosaan. Ainiin ne kuulokkeet. Ei sitten musaa koko päivänä. Damn. Pian kuitenkin nukahdan ja herään seuraavan kerran vasta Mäkelänkadulla, seuraavan kerran sata metriä ennen pysäkkiä, jossa jään pois. Kävipä tuuri.

I walked all morning to lift my heart

Alan selata viestejäni ja lähetän anteeksipyytelevän viestin ystävälleni. Mun on pakko lintsata, sillä muuten en ehdi tulostaa, taitella ja leikata jouston esityksen käsiohjelmia. Rojahdan kirjaston tietokoneelle ja alan väkertää. Viiskyt kakspuoleista käsiohjelmaa, (yks kartta kiasmaan), ja niiden pikkutarkka taittelu. Katson kelloa, ja huomaan että oon istunut näpertämässä niitä jo tunnin. Enää leikkaaminen: vartti giljotiinilla silpomista ja oon vihdoinkin valmis. Ihmiset tulvivat ulos luokistaan, on aamunavaus. Poika laulaa kauniisti ja nautin siellä olemisesta pitkästä aikaa. Salista suuntaan tunnille. Mulla on musaa ja me lauletaan ehkä vaikeinta biisiä, jota oon ikinä ennen laulanu koulussa. Koska eihän sitä nyt lasketa jos kotona suihkulaulaa tai muuta vastaavaa. Biisi on kuitenkin suosikkiartistiltani ja nautin siitä, vaikka bluenote onkin mulle vaikea juttu. Joustolla katselen herkkää tulkintaa romaanista Veljeni Leijonamieli ja hieman harmittaa, kun kukaan ei lukenut sitä mulle kun olin pieni. Nyt koko kirjan maailma tuntuu pelottavalta, etenkin Nangijala. Ehkä silloinkaan en pitänyt kirjan tarinasta, koska se oli hieman pelottava. En tiedä. Vaikutun esityksestä kuitenkin ja olen ylpeä ystävästäni.

Dreaming until no-one hides the letters, writes them better

Vaikka olen ollut koulussa vasta vaivaisen yhden oppitunnin, tuntuu aivan totaalisen ylivoimaiselta raahautua tunnille. Onneksi kuitenkin menen. Opettajallamme on tänään huumori pinnassa ja saan nauraa maha kippurassa hänen tulkinnoilleen. Äidinkielen tunnilla, kuvitelkaa. Kasikurssilla. Tämän jälkeen kuitenkin perjantaifiilis iskee enkä kykene menemään viimeiselle tunnille. Kamalan moralisoinnin jälkeen lähdemme Inkun kanssa kiertelemään ympäri Kalliota ja päädymme syömään thaimaalaiseen ravintolaan. Ruoka on taivaallista. Tulista, mausteista ja paikka on ihan mahtava. Tulppaanitkin ovat aitoja vaikka erehdyn niitä muuksi luulemaan. Mahat täynnä herkkuruokaa ja ilmaisia jälkiruokia talsimme koululle. Kaikki muut tulevat meitä vastaan ja se tuntuu hölmöltä. Mennä takaisin kouluun kun muilta se loppuu. Portaissa liityn kuitenkin karkkikauppaan matkalla oleviin ja valikoimme pusseihin karkkeja joita emme ole ennen maistaneet. Rahaa menee mutta en jaksa taas olla huolissani siitä. Haluan nyt vain tehdä kuten mieli ja sydän sanoo.


I always hear your happiness is real

Olen taas bussipysäkillä. Eri kun aamulla, koska tähän bussi tulee nopeammin. Niin se myös tekee, ja kapuan sisään ainoalle vapaalle paikalle bussin oikealla puolella. Nukahdan taas. En herää ennen kuin päättärillä ja se ärsyttää hetken ja pahasti. Soitan kuitenkin äidille joka lupaa hakea minut. Kävelen ostoskeskukseen, koska ulkona on niin hirveän kylmä. Katselen vähän mihin sattuu, ympärilleni. Kassalla on paljon tuttuja myyjiä töissä ja eräs toinenkin tuttu kävelee ohitseni. Täh? Käännyn katsomaan taakseni hölmistyneenä ja varmistan vielä, oliko se varmasti se keneksi luulin. Oli se. Tunnistin kengät. Tunnen pakahtuvani, koska juuri tuota ihmistä mulla on ollut ihan hirveä ikävä. En kuitenkaan enää kehtaa juosta perään, jatkan vain eteenpäin ja mietin miksi katsoin kassan myyjiä, enkä vastaantulijoita. Pyörin ympyrää kauppakeskuksessa ja päätän rauhoittua menemällä katselemaan vähän levyjä. Taas. Lähes hypähdän kun näen että hän on myös katselemassa levyjä. Huokaan helpotuksesta ja kävelen hyllyn luokse, yllätän hänet. Hymy on juuri se, minkä toivoin näkeväni ja vastaan siihen huojentuneena. Juttelemme pitkään ja kaikki on ihan niinkuin ennenkin. Tai ainakin melkein. Asetelmat ovat muuttuneet, olemme omia itsejämme. Sillä onhan siitä jo aikaa.


En voi käsittää näitä kaikkia sattumia. Tänään todellakin nousin oikealla jalalla. Tai sitten kohtalo on sittenkin olemassa ja se päätti ottaa hetkeksi ohjat elämässäni.Sitä voi ajatella, että jos olisin muistanut kuulokkeet aamulla, en olisi nukkunut pysäkin ohi iltapäivällä, enkä tavannut tuota ihmistä. Tai jos en olisi lintsannut, olisin mennyt eri bussilla kotiin...

In a quiet corner of your mind, you will see me, you'll see me...

19. elokuuta 2010

Aeroplane

En ollu kirjottamassa tätä kun avasin bloggerin ja klikkasin "uusi teksti" mutta....

ME LÄHETÄÄN LONTOOSEEN HIIHTOLOMALLA!!! HOORAY!


T: VILMA & INKKU xxxxxxxxox

11. elokuuta 2010

Awakening

 www.elenakalisphoto.com ♥

An inspiration! En oo pitkään aikaan ehtinyt lukea blogeja ja nyt harmittaa! Niistä saa niin paljon aina irti ja hyviä ideoita omiin postauksiin. Tänään jaan kanssanne Spotify-soittolistan biiseistä joita olen keräillyt kesän aikana "Hope you're amazing" listalleni. Ja vähän tietty muutakin. My summer 2010 it will be.

Olen koko kesän surkutellut kun en ole päässyt ulkomaille. Sydän vetää aika(lue: tosi) vahvasti Lontooseen ja oonkin viimeset 2 kuukautta kuluttanut lukemalla brittiläisiä lehtiä, kuuntelemalla BBC Radio 1:stä ja Radiobordersia. Loistavaa musiikkia ja hauskat juontajat. Onneksi näin, sillä viime vuotinen Italiabuumi ei ois yhtään niin kätevä nyt, koska kuukauden päästä on enkun ylppärit.

Nyt on siis aika herätä kesän työuurastuksen keskeltä ja avata silmät maailmalle. Mm. startata opiskelu ja koulunkäynti maanantaina. Ja tajuta se, että oon kohta 18 ja vihdoinkin tää odotus loppuu ja pääsen keikoille. Muillekkin kuin 50€ maksaville...

MIKA oli uskomattoman hyvä, käsittämätön, jotain aivan ihanaa. Keikalla sai laulaa äänensä käheäksi, hyppiä, pomppia, huutaa, kiljua, pidellä korviaan ja nauraa sydämensä kyllyydestä! Tuli sellainen tunne että vain tätä varten mä olen olemassa. Nauttiakseni musiikin ja tanssin antamasta fiiliksestä. Plus vähän heiluttaa kameraa siinä sivussa ja saada loistavia valokuvia. Hei miksei?

Ja se mihin kesässä eniten tuhlasin aikaani, oli työt. 8.6-31.7 kutsui mua joka aamu Juhmon marjatila ja kitkeminen, pakkaus, asikaspalvelu ja tekopirteys. Olihan se opettavaista ja sain hyvän työtodistuksen, mutta please never again.

NYT lopetan tän romaanin kirjottamisen ja teen kuten lupasin! Lista on puhtaasti biisejä tältä kesältä, ei pelkästään lempimusiikkiani. Kyl tyä tiiätte. (Ja jos teillä ei oo vielä spotifyta niin menkää sivulle spotify.com/fi/get-spotify/open/ ja ladatkaa se sieltä ilmaiseksi!)

Click click click! → ☺☼♫♪♫

Kuvia MIKAn keikalta

31. maaliskuuta 2010

Rude boy!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Kuvissa Iiris Juutilainen
Kuvat (c) Minä!
Inspiraationa näihin oli siis aijemmassa postauksessa ollut Rihannan musavideo.

Vilma

28. maaliskuuta 2010

Senseless things



Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic


Juttelin tänään vähän mäkkärissä ja mesessä saksalaisen ystäväni kanssa, ja luin Iidan blogimerkintöjä. Sitte oli pakko mennä ettimään kivoja kuvia tuolta sivuilta. :3 Jeou.

Vilma

kuvat: weheartit.com

31. joulukuuta 2009

"...taikuus tanssi niiden ympärillä kuin pikkuruinen ilotulitus."

Image and video hosting by TinyPic

Joulun suosituin lahjatoive on aina ollut kirjat. Eikä se varmaan ihan lähivuosina tule muuttumaan.

Joululomalla tulee aina lukea kirjoja. Ainakin minä luen. Sillon siihen on aikaa, toisin kun arkena. Ainakaan mun arkeen ei ehdi sovittamaan vielä lisäks jotain viissataasivusta romaania.
Mutta jouluun ehtii :))) ja nyt pidätte mua ihan pässinpäänä, koska olen seittemäntoista ja ilmotan lukevani Artemis Fowleja täydellä innolla. Juuri äsken kaverikin totes, että 'awww niitä luettiin joskus ala-asteella'. Aivan. Niin mäkin luin. Silloin herra Fowl oli 12 vuoden ikäinen. Nyt kun luin kirjasarjan kuudennen osan, oli Artemis 15 ja 17 vuotias. Dudes, kirjat kasvaa niiden lukioiden mukana. :)
Siitä hyvin tyytyväisenä jään odottamaan seuraavaa osaa, joka toivottavasti ilmestyy mahdollisimman pian!
Lainaan loppuun vielä ihanan imelän pätkän kirjasta ja jokusen fanart kuvan lisää. Kiitos kärsivällisyydestä. En tee tätä uudestaan! =D

Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic





Tottakai minä pelastin sinut», hän sanoi. »Enhän minä pärjäisi ilman sinua.» 
Ja koska hän oli onnellinen ja täynnä taikuutta, hän kumartui ja suuteli Artemista, 
ja heidän huultensa koskettaessa toisiaan..."


Foaly foliohattuineen kuittaa

3. joulukuuta 2009

I've been sailing the seas and trying to see what the world's about

Jeej, päätin että nyt on syksy ohi, ja juhlistin sitä päivittämällä bannerin vähän talvisemmaksi! Olihan eilen ja tänään jopa kolme astetta pakkasta. Mutta onneks on ollut tänään ja eilen vapaata, koska on koeviikko, hih. Tänään kyllä piti käydä Pasilassa studiamessuilla vähän katsastamassa korkeakouluja, ja löytyihän sieltä vähän sitä sun tätä! Juteltiin yhen amerikkalaisen miehen kanssa pitkät pätkät, oli oikeen mukavaa. :)


Nyt ois kyllä vaan niin ihana käpertyä tohon sohvalle katsomaan telkkaria tai kuunnella musiikkia ihan rauhassa ja lukea vaikka jotain hyvää kirjaa. Mutta ei. Koeviikko on vielä kesken ja huomenna ois terveystiedon kakkoskurssin koe, blaaah. Mut se on tärkee kurssi, koska kirjotan sen jo ens keväänä ylppäreissä.
Nyt kuitenki vähän aikaa vielä vois relata, ja laitanpa jotain kivoja kuvia vaikka :3 Nyt on niin joulufiilis! Sain niin loistavavan iden joululahjoihinki että en malta oottaa et pääsen väsäämään niitä ja antamaan ne finally!


♥Vilma

3. lokakuuta 2009

Somewhere over the rainboww

Saanko pliis tilata koko rahalla t-paitoja?
Ah, tuolta mä vielä joku päivä tilaan ja paljon.

http://www.forever21.com/


Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Siellä on myös ihan törkeen halvalla farkkuja ja tosi paljon kivoja värejä ja malleja. Ah. Image and video hosting by TinyPic

♥Viliiiii

30. syyskuuta 2009

Tomato soup, Onion soup, Cream of mushroom soup

Äsken oli sellanen lyhyt inspis hetki ja kuvailin vähäsen. Tänään oon menossa illalla vielä kuvikseen, ja Jussi sanoi että pitää ettiä joku kuuluisa taideteos, josta me sitten tehdään cover versio. Jaiks. Kaiken pähkäilyn jälkeen päätin et jätän Pekka Haloset ja Picassot sikseen, ja otan Andy Warholin kuuluisimman työn: Campbell's tomato soup.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Warholin työt on kyllä ihan mun yksiä suosikkeja. Pitäiskö mennä vielä kattomaan jos siellä antikvariaatissa olis se taidekirja? Maksoi 15€
Image and video hosting by TinyPic

Noissa kuvissa on niin paljon ideaa että ah!
Kaiken lisäks jouduin eilen lainaamaan mun kaverilta paitaa tanssitunnin jälkeen(minä hoopo olin aamulla laittanu saman paidan jonka pidin tanssitunnillakin...) ja matikantunnilla sitte hyppäsin kattoon kun hoksasin että se oli joku JC:n ja Warholin kimppaduuni.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Paita on siis Iiriksen, mutta oli pakko ottaa siitä pari kuvaa kun se on niin kiva!

Sitten kuvasin myös kangaskassia, joka sain Kristiinalta lahjaksi. Eikös ookkin kiva?
Ja jotta ois tarpeeks sekavaa, saatte vielä kuva(t) Irwinistä. Toinen on mun maalaama kokoon A3 akryylimaaleilla joilla on maailman kamalinta maalata. Vähän siinä rajoilla kehtaanko julkasta muutenkaan. :----D

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

♥Vili

ps. lähetin twitterissä linkin tohon kuvaan The Hoosiersille. Saa nähdä vastaisivatko vaikka jotakin!

23. syyskuuta 2009

It started all in early september

Ah, mitäs jos alkaisin seurailee muotia? Se vois olla hauskaa. Ikinä en oo jaksanu sellasta harrastaa, ja sen näkee mun vaatekaapista ja siitä etten osaa yhdistellä mun vaatteita. Angst. Mutta äskenpä klikkasin itteni sivustolle joka suorastaan huusi mua selaamaan kuvia eteenpäin ja eteenpäin ja tallentamaan sieltä suosikkeja koneelle. Nyt saatte nähdä mitä valkkasin.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Mitäs sanotte? Mä ihastuin noihin tyyleihin ihan totaalisesti. On vaan yks ongelma: mulla ei oo paljon mitään rahkeita pukeutua noin, kun mulla on vaan niin tavallisia vaatteita kaikki. Farkut, t-paita, huppari.

Kuka lähtee mun kanssa kirpparille kun saan rahaa/kun en tuhlaa kaikkea Roomassa?

♥Vili