Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

21. huhtikuuta 2011

Mä en ole sinun, etkä sinä ole minun



Koffin puisto pikkuhiljaa
tyhjenee mut meillä ei oo
pienintäkään aikomusta
mennä vielä nukkumaan
ei nuorena tarvitse nukkua
eihän?


Minun pääni sinun sylissäsi
on kaikki sinun sylissäsi
kuuntelen sun hengitystä
missähän me ollaan
kuusikymmentäneljä-vuotiaina
täälläkö ollaan silloin? 


Ei nuorena tarvitse nukkua
eihän? 



Olavi Uusivirta - Viimeinen kesä
Kuva: weheartit.com                   

6. huhtikuuta 2011

mikä olen, mistä tulen?

Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan
olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan
olen kasvanut kiinni taloon, jonkan ikkunanpielistä vetää
en tahdo kuuta taivaalta kuin kerran vuoteen enää.


On niin kylmä. Takkatuli lämmittää tässä, muttei muissa huoneissa. Äidilläni on käsityöinnostus ja joka päivä syntyy jotain uutta. Jalassani on puolikas sukka ja mittanauha onkin hukkunut. Kirjassa poika ja leikisti tyttö saisivat jo tajuta kuuluvansa toisilleen.

Paikka se on tämäkin

Makaan selälläni ja katselen ulos ikkunasta. Oravat hyppivät koivun oksilla, jotka pian täyttyvät hiirenkorvista ja kasvaessaan peittävät näkymän kylätielle. Valtava lumikasa peittää terassia, jonka kaide on pirstaleina talven jäljiltä. Näen kukkivan krookusmeren rinteessä kun katson ikkunasta alaspäin.


Pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä
pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat, nopeimmat junat
ei nopeimmat junat enää pysähdy täällä
.


Hyppään pyöräni selkään ja laitan kuulokkeet korville. Biisin rytmi saa minut hymyilemään ja ajan lujaa ensimmäiset alamäet ja levitän käteni tullessani peltoaukealle. Tuuli humisee ja ohitan hurjaa menoani kauhistelevat mummot päiväkävelyllä. Pian jarrutan ja hiekkatie vaihtuu asfalttiin. Lukitsen pyöräni telineeseen ja ehdin kuin ehdinkin. Tuntematon mies pitää viimeisen vaunun ovia auki minua varten.

Olen kasvanut kiinni lähtöön, kaupungin kaipuuseen
lähtenyt monta kertaa ja palannut aina entiseen
olen kasvanut kiinni talveen, sen kuristusotteeseen
kun pysyn sun luonas tiedän, vielä jaksan kevääseen.


Tuijotan ulos ikkunasta ja tiedän ohi vilahtavan asemia joilla en ikinä ole käynyt enkä tule koskaan käymään. On niin pimeää, etten näe kuin satunnaisia valoja autoista ja kerrostaloista. Muutama S-Market. Takanani keski-ikäiset miehet imartelevat yläastelaisia tyttöjä loputtomiin ja nainen kuuluttaa aseman nimet. Hypähdän raikkaaseen syysilmaan ja avaan pyörän lukon. Edessä näkyy kaupungin siluetti katulamppujen loisteessa, täysin autiona. Kuulen vain pohjoisesta saapuvan junan kaukaisen äänen.


Paikka se on tämäkin

 Anna Puu - Nopeimmat junat

1. huhtikuuta 2011

kaipuu kevääseen, kesään

Ulkona sataa vettä ja räntää vuorotellen vaakatasossa ensin suuntaan ja sitten toiseen. Jokainen ajattelee: olispa jo kesä. Tosiaan. Olisipa. Katselen työpaikkailmoituksia ja mietin tarkkaan, haluanko olla koko kesän sisällä. Vaikka viime kesän työpaikka oli toisaalta maailman kamalin, silti rakastin sitä ulkona olon määrää ja, uskokaa pois, myös t-paita rusketustani! Häivähdys siitä on edelleen jäljellä, kuten myös lippalakin kalventamat kasvoni ja arvet paarmanpuremista. Tänä kesänä voisin tienata paremmin, matkustaa ensi talveksi etelään, oppia vieraita kieliä ja kulttuureja, elää musiikista ja lämmöstä. Tai jäädä kotisuomeen mikäli kelpaan yliopistoon. Voisin oppia ammattilaiseksi siinä mitä olen harrastellut jo tovin... Kovin syvällistä on mietteiden maailma, vaikka olo on kovin pinnallinen, rento. Kaunista musiikkia jos vaikka kuuntelisi ja katsoisi jonkin romanttisen komedian.
On huhtikuun ensimmäinen. En juksannut kertaakaan. Nauttikaa elämästä rakkaat, vaikka kesään on vielä päiviä, viikkoja, kuukausia. Se on kuitenkin taas liian nopeasti ohi ja saamme taas katsella harmaata sadetta pitkästymiseen saakka, tarpoa lumihangessa ja kalista bussipysäkillä kun bussi jättää kelin takia vuoron välistä. Tänä kesänä en valita mistään. Paitsi jos sataa lunta.

ps. The Vaccines, James Blunt, Ruisrock, Flow, The Wombats jne. anyone..?


Broken Bells - The Ghost Inside

21. tammikuuta 2011

Onhan siitä jo aikaa

Voiko taas herääminen olla yhtään vaikeempaa. Kuus nelkyt oon kuitenkin bussipysäkillä ja hyytävä tuuli riepottaa hiuksiani. Bussi saapuu ajoissa ja käperryn lämpimän patterin viereen bussin etuosaan. Ainiin ne kuulokkeet. Ei sitten musaa koko päivänä. Damn. Pian kuitenkin nukahdan ja herään seuraavan kerran vasta Mäkelänkadulla, seuraavan kerran sata metriä ennen pysäkkiä, jossa jään pois. Kävipä tuuri.

I walked all morning to lift my heart

Alan selata viestejäni ja lähetän anteeksipyytelevän viestin ystävälleni. Mun on pakko lintsata, sillä muuten en ehdi tulostaa, taitella ja leikata jouston esityksen käsiohjelmia. Rojahdan kirjaston tietokoneelle ja alan väkertää. Viiskyt kakspuoleista käsiohjelmaa, (yks kartta kiasmaan), ja niiden pikkutarkka taittelu. Katson kelloa, ja huomaan että oon istunut näpertämässä niitä jo tunnin. Enää leikkaaminen: vartti giljotiinilla silpomista ja oon vihdoinkin valmis. Ihmiset tulvivat ulos luokistaan, on aamunavaus. Poika laulaa kauniisti ja nautin siellä olemisesta pitkästä aikaa. Salista suuntaan tunnille. Mulla on musaa ja me lauletaan ehkä vaikeinta biisiä, jota oon ikinä ennen laulanu koulussa. Koska eihän sitä nyt lasketa jos kotona suihkulaulaa tai muuta vastaavaa. Biisi on kuitenkin suosikkiartistiltani ja nautin siitä, vaikka bluenote onkin mulle vaikea juttu. Joustolla katselen herkkää tulkintaa romaanista Veljeni Leijonamieli ja hieman harmittaa, kun kukaan ei lukenut sitä mulle kun olin pieni. Nyt koko kirjan maailma tuntuu pelottavalta, etenkin Nangijala. Ehkä silloinkaan en pitänyt kirjan tarinasta, koska se oli hieman pelottava. En tiedä. Vaikutun esityksestä kuitenkin ja olen ylpeä ystävästäni.

Dreaming until no-one hides the letters, writes them better

Vaikka olen ollut koulussa vasta vaivaisen yhden oppitunnin, tuntuu aivan totaalisen ylivoimaiselta raahautua tunnille. Onneksi kuitenkin menen. Opettajallamme on tänään huumori pinnassa ja saan nauraa maha kippurassa hänen tulkinnoilleen. Äidinkielen tunnilla, kuvitelkaa. Kasikurssilla. Tämän jälkeen kuitenkin perjantaifiilis iskee enkä kykene menemään viimeiselle tunnille. Kamalan moralisoinnin jälkeen lähdemme Inkun kanssa kiertelemään ympäri Kalliota ja päädymme syömään thaimaalaiseen ravintolaan. Ruoka on taivaallista. Tulista, mausteista ja paikka on ihan mahtava. Tulppaanitkin ovat aitoja vaikka erehdyn niitä muuksi luulemaan. Mahat täynnä herkkuruokaa ja ilmaisia jälkiruokia talsimme koululle. Kaikki muut tulevat meitä vastaan ja se tuntuu hölmöltä. Mennä takaisin kouluun kun muilta se loppuu. Portaissa liityn kuitenkin karkkikauppaan matkalla oleviin ja valikoimme pusseihin karkkeja joita emme ole ennen maistaneet. Rahaa menee mutta en jaksa taas olla huolissani siitä. Haluan nyt vain tehdä kuten mieli ja sydän sanoo.


I always hear your happiness is real

Olen taas bussipysäkillä. Eri kun aamulla, koska tähän bussi tulee nopeammin. Niin se myös tekee, ja kapuan sisään ainoalle vapaalle paikalle bussin oikealla puolella. Nukahdan taas. En herää ennen kuin päättärillä ja se ärsyttää hetken ja pahasti. Soitan kuitenkin äidille joka lupaa hakea minut. Kävelen ostoskeskukseen, koska ulkona on niin hirveän kylmä. Katselen vähän mihin sattuu, ympärilleni. Kassalla on paljon tuttuja myyjiä töissä ja eräs toinenkin tuttu kävelee ohitseni. Täh? Käännyn katsomaan taakseni hölmistyneenä ja varmistan vielä, oliko se varmasti se keneksi luulin. Oli se. Tunnistin kengät. Tunnen pakahtuvani, koska juuri tuota ihmistä mulla on ollut ihan hirveä ikävä. En kuitenkaan enää kehtaa juosta perään, jatkan vain eteenpäin ja mietin miksi katsoin kassan myyjiä, enkä vastaantulijoita. Pyörin ympyrää kauppakeskuksessa ja päätän rauhoittua menemällä katselemaan vähän levyjä. Taas. Lähes hypähdän kun näen että hän on myös katselemassa levyjä. Huokaan helpotuksesta ja kävelen hyllyn luokse, yllätän hänet. Hymy on juuri se, minkä toivoin näkeväni ja vastaan siihen huojentuneena. Juttelemme pitkään ja kaikki on ihan niinkuin ennenkin. Tai ainakin melkein. Asetelmat ovat muuttuneet, olemme omia itsejämme. Sillä onhan siitä jo aikaa.


En voi käsittää näitä kaikkia sattumia. Tänään todellakin nousin oikealla jalalla. Tai sitten kohtalo on sittenkin olemassa ja se päätti ottaa hetkeksi ohjat elämässäni.Sitä voi ajatella, että jos olisin muistanut kuulokkeet aamulla, en olisi nukkunut pysäkin ohi iltapäivällä, enkä tavannut tuota ihmistä. Tai jos en olisi lintsannut, olisin mennyt eri bussilla kotiin...

In a quiet corner of your mind, you will see me, you'll see me...

11. tammikuuta 2011

Welcome new year 2011!

Hassua kirjoittaa taas suomeksi. Siitä on kauan, kun tänne olen viimeksi kirjoitellut. On tullut enemmän panostettua toiseen blogiini jota me pidetään Inkun kanssa englanniksi. Siinä on ihan eri fiilis kun kirjoittaa eri kielellä. Jos haluan olla taiteellinen hölmö, kirjoitan enkuksi. Jos haluan vaan kirjoitella fiiliksiä, suomi on hyvä. Ja sitten on vielä italia, jolla voi runoilla ja kirjoittaa kaikkea mitä ei halua että ihan kaikki ymmärtää. Hih. Nyt pitäis vaan kyl panostaa tohon italiaan ja suomeenkin.
Vähän huolestuttavaa että vieraksun suomeksi kirjoittamista ja äikän ylppäreihin on alle kuukausi. Jaiks... Näin minäkin sitten näköjään taidan valmistua lukiosta, vihdoinkin. Onhan tää ollut välillä maailman parasta aikaa ja en millään toisaalta raaskis luopua ja lähteä Kalliosta. Mutta kyllä sen huomaa ja tietää myöskin että nyt on aika. Kolme vuotta on se oikea aika ja nyt vaan pitää ottaa viimeisen kerran ilo irti. Tanssi- ja musaproggis, penkkarit, abiristeily, Lontoo, viimeinen valoproggis, kirjotukset, kuoron äänitykset ja konsertti... ylioppilasjuhlat. Hui en ehkä haluu ajatella sitä ihan vielä, vaikka rakastankin kevättä ja lämpöä, silti tuntuu hurjalta että kohta tää kaikki on ohi enkä enää oo Kalliossa. Se on antanu mulle niin paljon, enemmän kun olisin ikinä voinu uskoa. Välillä vaan mietin että mikä mä olisin ilman sitä. En yhtään mitään. Olisin Järvenpääläinen nyhverö ja todennäkösesti panostaisin lukuaineisiin paljon enemmän, en uskaltais tehdä tulevaisuudella sitä mitä oikeesti haluan ja en todellakaan olis kehittyny valokuvaajana näin paljoa kun mitä oon nyt kolmessa vuodessa ehtiny. Sori vaan mut Järvenpään lukio ei todellakaan olis ollu mun juttu. Missäköhän olisin seuraavaksi? Yliopistolla lukemassa jotain muka mielenkiintoista...historiaa? Voisi hyvinkin olla, sillä pidin siitä vielä yläasteella, mutta lukiossa vaan satuin törmäämään ehkä noin sata kertaa mielenkiintoisempiin juttuihin. Lucky me.
Pahoittelen tekstin sekamelskaisuutta, ajattelin vaan purkaa ajatukset tajunnanvirtana enkä sen enempää mallailla tällä kertaa. Välillä tääkin on ihan hyvä ja se puhdistaa...tavallaan.. you know. Nyt kutsuu mua Elisa di Rivombrosan DVD-boksi, uskonnonkirja ja sauna. Voitte vaan arvata missä järjestyksessä noihin kutsuihin tartun. Mutta anyhoo, mahtavaa vuoden alkua kaikille. Tehdään siitä upea!


28. elokuuta 2010

Ikävä




Metsä palaa rajan takana
Minä vain nukun
Aamulla kaduilla on savua
Ja aurinko kutistuu
Sinä lähdit Pariisiin
Sanoit olevasi onnellinen
Tyttö on kaunis ja ystävällinen
Minä vihaan häntä 

I miss you.

15. elokuuta 2010

It's a new day


Sain vihdoinkin uudistettua tän blogin ulkoasua ja nimeä, kiitos bloggerin uuden muokkaustyökalun. Nyt tää on enemmän sitä mitä itekin olen. Oon meinaan tavattoman utelias ja ihan mahdoton jos innostun jostakin. Plus tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Etenkin keikoilla ja muissa paikoissa missä on saman henkisiä ihmisiä, alan helposti juttelemaan. Mutta oon toki myös muuta. Hyvin pitkälti jos kuuntelee MIKAa, James Bluntia tai Disco Ensembleä, tavoittaa ainakin yhden vallitsevan piirteen minussa.
Jee. Ja tykkään loppukevennyksistä.
Alla letkeää kesämusiikkia Hawajilta!

Vilma

Jack Johnson feat. Curious George - Upside Down

11. elokuuta 2010

Awakening

 www.elenakalisphoto.com ♥

An inspiration! En oo pitkään aikaan ehtinyt lukea blogeja ja nyt harmittaa! Niistä saa niin paljon aina irti ja hyviä ideoita omiin postauksiin. Tänään jaan kanssanne Spotify-soittolistan biiseistä joita olen keräillyt kesän aikana "Hope you're amazing" listalleni. Ja vähän tietty muutakin. My summer 2010 it will be.

Olen koko kesän surkutellut kun en ole päässyt ulkomaille. Sydän vetää aika(lue: tosi) vahvasti Lontooseen ja oonkin viimeset 2 kuukautta kuluttanut lukemalla brittiläisiä lehtiä, kuuntelemalla BBC Radio 1:stä ja Radiobordersia. Loistavaa musiikkia ja hauskat juontajat. Onneksi näin, sillä viime vuotinen Italiabuumi ei ois yhtään niin kätevä nyt, koska kuukauden päästä on enkun ylppärit.

Nyt on siis aika herätä kesän työuurastuksen keskeltä ja avata silmät maailmalle. Mm. startata opiskelu ja koulunkäynti maanantaina. Ja tajuta se, että oon kohta 18 ja vihdoinkin tää odotus loppuu ja pääsen keikoille. Muillekkin kuin 50€ maksaville...

MIKA oli uskomattoman hyvä, käsittämätön, jotain aivan ihanaa. Keikalla sai laulaa äänensä käheäksi, hyppiä, pomppia, huutaa, kiljua, pidellä korviaan ja nauraa sydämensä kyllyydestä! Tuli sellainen tunne että vain tätä varten mä olen olemassa. Nauttiakseni musiikin ja tanssin antamasta fiiliksestä. Plus vähän heiluttaa kameraa siinä sivussa ja saada loistavia valokuvia. Hei miksei?

Ja se mihin kesässä eniten tuhlasin aikaani, oli työt. 8.6-31.7 kutsui mua joka aamu Juhmon marjatila ja kitkeminen, pakkaus, asikaspalvelu ja tekopirteys. Olihan se opettavaista ja sain hyvän työtodistuksen, mutta please never again.

NYT lopetan tän romaanin kirjottamisen ja teen kuten lupasin! Lista on puhtaasti biisejä tältä kesältä, ei pelkästään lempimusiikkiani. Kyl tyä tiiätte. (Ja jos teillä ei oo vielä spotifyta niin menkää sivulle spotify.com/fi/get-spotify/open/ ja ladatkaa se sieltä ilmaiseksi!)

Click click click! → ☺☼♫♪♫

Kuvia MIKAn keikalta

7. elokuuta 2010

THIS PISSES ME OFF
>Joo, tekee varmaan kovasti mieli lukea tää blogikirjoitus ton jälkeen. Ei mut kuin voi olla näin tyhmästi asiat, et kesäloma vituttaa ja haluisin vaan et koulut alkais jo.
En voi ees kuunnella musaa rauhassa ku naapurissa on jotku bileet ja joku popittaa musaa autostaan.
>Mika viikko sitten=unelmaa. Mut nyt ku rupeen tilaa keikkapaitaa netistä ni vika menee nenänedestä ja mikasound.com läväyttää sivun auki jossa lukee: "There was not enough stock to fulfil your request"
>Flow Festivaalit lähestyy, ja huomaan että sinne on ilmestynyt listoille taas muutama suosikkiartistini lisää. Sivun kulmassa lukee "K18" ja Irc-Galleria kertoo että olen 17,9 vuotias.
>Single "Choices" tuli iTunes storeen viime maanantaina. Ystäväni lupasi sen tuoda minulle Lontoosta. Mutta fuck the what, kauppoihin se tulee vasta ensi maanantaina, jolloin se on jo liian myöhaistä.
>Tajusin just et oon täysin out Jäken piireistä nykyään. Sain kutsun jonkun läksiäisiin - jota en edes tunne, mutta kaikki vanhat luokkalaisenit olivat sinne menossa.
>JA 5 siis VIISI kameravaihtoehtoa jotka oisin voinu ostaa meni nenän edestä hujauksessa. FUCKIT.

hauskaa kesälomaa,
t: täysin vailla minkäänlaista sivistystä ja tekemistä oleva

ps. kertokaa ku teillä on aikaa
pps. meidän piti mennä ulkomaille tällä viikolla >:((((((

Lauluni aiheet


Älä selitä

10. heinäkuuta 2010

hope we'll meet someday



kinda heartache appeared out of nowhere

7. kesäkuuta 2010

i wonder


Kesä! Vihdoinkin se on täällä. Tosin tänään on mun viimeinen oikea lomapäivä kunnes on elokuu.. Huomenna alkavat työt mansikkamaalla ja lopetan siellä vasta heinäkuun lopulla, kun satokausi loppuu. Nyt ei muuta kun kuulokkeet korville ja pyörän selkään kuunnellen kesämusaa ja innolla odottaen tätä tulevaa kesää! 2010 pitäisi olla ennätyslämmin, toivottavasti myös ennätyshauska! :)

♥:llä Vilma

1. kesäkuuta 2010

Ihan hytisyttää kun oikein ajattelenkin sitä! Mutta huomenna mennään neuvoa-antaville.

Voi tää on niin haikeeta. Muistan vieläkin, kun vuosi sitten kärsimättömänä odotin lukion 2. vuotta, koska tiedossa oli kaikkea hauskaa, kuten tanssi, musa ja teatteriproggis. Tänään oli näytelmän viimeiset esitykset ja nyt vähän surettaa. Tai aika paljonkin. Me ei enää ikinä tulla esittämään Ruususta yhdessä, tai tanssimaan alasalissa Pony Riden tahtiin, tai juoksemaan salia ympäri huutaen "Räjähti! Viheltää! Mato!". Vitsi ku en myöskään halua ajatella, ettei me enää ikinä tulla kokoontumaan siihen jännitystä huokuvaan piiriin ja huutamaan yhteen ääneen "Mitä vittua!?" tai jouduta kuuntelemaan Eliaksen pitkiä saarnoja ja kannustuspuheita. Käsipalloa me toivottavasti vielä pelataan! Jookosta? Toivottavasti insideläpät tulee elämään vielä pitkään, vaikka nyt alkaakin kesäloma ja kaikki erkanee ympäri Suomea. Vähintäänkin helvetin peiliin tehdyt suukot hymyilyttää kaikkia vielä pitkään. Ja onhan valokuvat. Ja video, jonka kohtaloa pelkään pahoin. Editointitaitoni taitavat olla lievästi ruosteessa... Mutta ajatus se on tärkein, eikös juu.

Vilma, xxx

30. toukokuuta 2010

Ruususen lailla, prinssiä vailla, unta mä elämästä nään

kuva: weheartit.com

Kevät on kohta ohi, ja alkaa kesäkuu. Ah se niin kauan odotettu lämmin ja aurinkoinen kesä. Tulen olemaan paljon töissä, mutta koitan jaksaa piristää tätä blogia näillä ihanilla we♥it -kuvilla ja kappaleilla joista silloin erityisesti elän. 
Huomenna saan taas hetken olla prinsessa, mutta tiistaina viimeistä kertaa. Vähän surettaa.

♥:llä Vilma 

18. toukokuuta 2010

Me x 30

Löysin tämmösen Kristiinalta mutta kopioin Inkulta. Alunperin olis ollu tarkotus täyttää yks kohta per päivä, mut kärsimätön kun olen...
 
01 - Your favorite song: heti tuli vaikee,  James Blunt - Young Folks
02 - Your least favorite song: Neljänsuora - Teetä ja paahtoleipää
03 - A song that makes you happy: The Shins - Australia
04 - A song that makes you sad: The Crash - Thorn In My Side
05 - A song that reminds you of someone: The Libertines - Don't Look Back into the Sun
06 - A song that reminds of you of somewhere: J. Karjalainen - Avaruuden Ikkuna
07 - A song that reminds you of a certain event: Enrique Iglesias - Can You Hear Me
08 - A song that you know all the words to: Simone Cristicchi - La Risposta
09 - A song that you can dance to: The Killers - Spaceman
10 - A song that makes you fall asleep (in the good way though):  M83 - Skin of the Night
11 - A song from your favorite band: nykyään niin monet on lemppareita et paha sanoa. The Hoosiers - Worst Case Scenario
12 - A song from a band you hate: Ke$ha - Blah Blah Blah
13 - A song that is a guilty pleasure: Keisarikunta - Rythmn Is Our Business
14 - A song that no one would expect you to love: Anssi Kela - Rakkaus on murhaa
15 - A song that describes you: Coldplay - Yellow
16 - A song that you used to love but now hate: ei kyl tule tämmöstä tapausta mieleen.
17 - A song that you hear often on the radio: Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin
18 - A song that you wish you heard on the radio: Miljoonasade - 506 Ikkunaa
19 - A song from your favorite album: The Hoosiers - Clinging on for Life
20 - A song that you listen to when you’re angry: Disco Ensemble - Bad Luck Charm
21 - A song that you listen to when you’re happy: Vampire Weekend - Run
22 - A song that you listen to when you’re sad: Samuli Putro - Mitäpä jos
23 - A song that you want to play at your wedding: Coldplay - Viva la vida
24 - A song that you want to play at your funeral: One of the Pigeons - Six Feet Under
25 - A song that makes you laugh:  Simone Cristicchi - Nostra Signora dei Navigli
26 - A song that you can play on an instrument: Cutting Crew - I Just Died in Your Arms Tonight
27 - A song that you wish you could play: kaikki lempparit, joita on paljon.
28 - A song that makes you feel guilty: James Blunt - You're Beautiful
29 - A song from your childhood: The Beatles  - Yellow Submarine
30 - Your favorite song at this time last year: The Hoosiers - It's a Hit

You don't know how lovely you are



"Miks nää biisit pitää osata ulkoa?"
"Siks kun ne on niin helvetin hyviä."
"Niin. Totta."

On aika turhauttavaa välillä kun osaa biisejä, joita ei voi tai viitsi lallatella julkisesti, vaikka muuten sitä teenkin. Huoh. Filosofointiin tätä asiaa yhtenä yönä ystäväni kanssa ja käveltiin pimeällä sähköalueella. Todettin että Matias Harjun kuuluisi asua siellä.

Vilma

kuva: flickr.com

31. maaliskuuta 2010

G'night

Image and video hosting by TinyPic

weheartit.com

28. maaliskuuta 2010

Senseless things



Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic


Juttelin tänään vähän mäkkärissä ja mesessä saksalaisen ystäväni kanssa, ja luin Iidan blogimerkintöjä. Sitte oli pakko mennä ettimään kivoja kuvia tuolta sivuilta. :3 Jeou.

Vilma

kuvat: weheartit.com