things have changed, i see

life goes on ja sitä rataa
tosi moni asia on muuttunut nyt ihan lyhyen ajan sisällä. parisuhde, lukio päättyi, sain ilmeisesti vakituisen työpaikan ja syksyksi tiedossa on myös hyvin mieluinen opiskelupaikka tästä ihan läheltä. kaiken kukkuraksi kahden viikon päästä olen lähdössä oikealle unelmalomalle, josta haaveilin koko talven. tuntuu kun mikään ei voisi olla paremmin, jos poisluetaan palovammat, haavat ja kipeät lihakset. ne on vaan sellaisia pikkujuttuja elämän kuoppaisella polulla joita kuuluu olla.
silti elämäni on viimeaikoina tuntunut tavallistakin tavallisemmalta, koska en ole muistanut ajatella, kuinka ainutkertaista kaikki on vaan. tämä kesä on ollut tähän saakka aivan ihana, erilainen kun kesät ennen. ei lainkaan yksinäinen, koska rakkaita on ollut aina seurana. eikä se ole myöskään ollut laiskottelua kuten usein aijemmin, vaa olen tehnyt ihan kiitettävästi töitä siinä lomassa.

ainiin, olen myös oppinut kuuntelemaan diskomusaa, sitä mitä iiris aina kuuntelee ja sitä mitä nrj soittaa.
i feel betrayed.

Ei enää kauaa kun saan taas ihanaa italialaista gelatoa ! <3 p="p">

että tuntisin etäisesti eläväni

Vaikka elämä jotenkin tuntuu näin keväisin olevan ylitsepääsemättömän ihanaa
ja täydellistä, mahtuu mukaan myös huonoja päiviä. Kummallista, että tälle viikolle
niitä on jo nyt kasautunut useampia. Mutta minkäs sille mahtaa.
Harvoin edes olen huonolla päällä, mutta vitutuksen iskiessä se on menoa se.
Maanantaina todella tuntui kun olisin noussut väärällä jalalla ja joka toinen ihminen sai
päänuppini kiehumaan raivosta. Lopulta löysin itseni itkua tihrustamasta kun oli niin luovuttaja fiilis.

Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka pelkällä läsnäolollaan ja pienillä ihanilla teoillaan
poistavat nämä fiilikset ja päivästä tulee ainakin oletettavasti parempi.
Harmi vaan, että joskus myös ne ihanat ihmiset loistavat poissaolollaan.
Silloin ikävä puskee esiin ja koko päivä menee kaivatessa sitä halausta ja lämmintä kättä.
Huoh... Milloin minusta tuli tämmöinen halipulainen hempeä hömppä(romanttinen hölmö)?

festivaalikausi alkaa vapusta

Kevät työntää lohduttavaa versoa, paikalla on puolituttuja
Jokaisella isot haaveet, jokaisella suuret pelot
Festivaalikausi alkaa, liput täytyy hoitaa
Ilosaari loppuun myytiin jo
Älä sammu aurinko

keväässä on sitä jotain suurta, jota ei täysin ymmärrä, vaikka yrittää.
riittää, kun lähtee kävelylle ja nostaa katseensa aurinkoon,
saa se hymyilemään ja hyvän mielen kuplimaan sisällä.
kevät on täynnä talven unholaan painuneita asioita: pehmeä tuulenvire kaulalla, yllättävä raekuuro,
jonka jälkeen ihanasti lämmittävä auringonpaiste ja mustarastaan viserrys.
toisen samanlaisen lämmin käsi kädessä.
järki-ihmisiä, silti höpsöjä taiteellisia.

tippy-toes

Norah Jones - Sunrise

miltä tuntuu nyt, vaikea sanoa

asemat kiitävät ohi nopeammin kuin koskaan ennen
pian jo katselen kuinka vaunut liikkuvat poispäin minusta
ohitan keskustan valot pää pilvissä kunnes alan laskeutua

alskeleet kuulostavat erilaisilta, oikean jalan askel napsahtelee
tuuli puhaltelee hiljaa tien laidalla saaden viime syksyn lehdet lentelemään
katulampun hailakassa valossa loikkii jänis, välillä pysähtyen kuuntelemaan ja haistelemaan ilmaa
kuulen autojen äänet jossain kaukana, kilometrien päässä järven toisella puolella
varhaisimmat linnut visertävät ja naapurin pihapuussa huhuilee pöllö
myöhemmin ohi rämistelee rastapäinen tyttö vanhalla polkupyörällä, selässään valtava rinkka
on hiljaista. kahlaan lehtikasojen poikki ja lopulta kellahdan väsyneenä sängylleni

uskomaton juttu, kertakaikkiaan

kuva: weheartit.com

Mä en ole sinun, etkä sinä ole minun

Koffin puisto pikkuhiljaa
tyhjenee mut meillä ei oo
pienintäkään aikomusta
mennä vielä nukkumaan
ei nuorena tarvitse nukkua
eihän?

Minun pääni sinun sylissäsi
on kaikki sinun sylissäsi
kuuntelen sun hengitystä
missähän me ollaan
kuusikymmentäneljä-vuotiaina
täälläkö ollaan silloin? 

Ei nuorena tarvitse nukkua
eihän? 

Olavi Uusivirta - Viimeinen kesä
Kuva: weheartit.com                   

tulkoon kesä, rietas ja kivuton

Kuvat: SS2011 PHOTOS

mikä olen, mistä tulen?

Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan
olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan
olen kasvanut kiinni taloon, jonkan ikkunanpielistä vetää
en tahdo kuuta taivaalta kuin kerran vuoteen enää.

On niin kylmä. Takkatuli lämmittää tässä, muttei muissa huoneissa. Äidilläni on käsityöinnostus ja joka päivä syntyy jotain uutta. Jalassani on puolikas sukka ja mittanauha onkin hukkunut. Kirjassa poika ja leikisti tyttö saisivat jo tajuta kuuluvansa toisilleen.

Paikka se on tämäkin

Makaan selälläni ja katselen ulos ikkunasta. Oravat hyppivät koivun oksilla, jotka pian täyttyvät hiirenkorvista ja kasvaessaan peittävät näkymän kylätielle. Valtava lumikasa peittää terassia, jonka kaide on pirstaleina talven jäljiltä. Näen kukkivan krookusmeren rinteessä kun katson ikkunasta alaspäin.


Pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä
pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat, nopeimmat junat
ei nopeimmat junat enää pysähdy täällä.

Hyppään pyöräni selkään ja laitan kuulokkeet korville. Biisin rytmi saa minut hymyilemään ja ajan lujaa ensimmäiset alamäet ja levitän käteni tullessani peltoaukealle. Tuuli humisee ja ohitan hurjaa menoani kauhistelevat mummot päiväkävelyllä. Pian jarrutan ja hiekkatie vaihtuu asfalttiin. Lukitsen pyöräni telineeseen ja ehdin kuin ehdinkin. Tuntematon mies pitää viimeisen vaunun ovia auki minua varten.

Olen kasvanut kiinni lähtöön, kaupungin kaipuuseen
lähtenyt monta kertaa ja palannut aina entiseen
olen kasvanut kiinni talveen, sen kuristusotteeseen
kun pysyn sun luonas tiedän, vielä jaksan kevääseen.

Tuijotan ulos ikkunasta ja tiedän ohi vilahtavan asemia joilla en ikinä ole käynyt enkä tule koskaan käymään. On niin pimeää, etten näe kuin satunnaisia valoja autoista ja kerrostaloista. Muutama S-Market. Takanani keski-ikäiset miehet imartelevat yläastelaisia tyttöjä loputtomiin ja nainen kuuluttaa aseman nimet. Hypähdän raikkaaseen syysilmaan ja avaan pyörän lukon. Edessä näkyy kaupungin siluetti katulamppujen loisteessa, täysin autiona. Kuulen vain pohjoisesta saapuvan junan kaukaisen äänen.


Paikka se on tämäkin

 Anna Puu - Nopeimmat junat

kaipuu kevääseen, kesään

Ulkona sataa vettä ja räntää vuorotellen vaakatasossa ensin suuntaan ja sitten toiseen. Jokainen ajattelee: olispa jo kesä. Tosiaan. Olisipa. Katselen työpaikkailmoituksia ja mietin tarkkaan, haluanko olla koko kesän sisällä. Vaikka viime kesän työpaikka oli toisaalta maailman kamalin, silti rakastin sitä ulkona olon määrää ja, uskokaa pois, myös t-paita rusketustani! Häivähdys siitä on edelleen jäljellä, kuten myös lippalakin kalventamat kasvoni ja arvet paarmanpuremista. Tänä kesänä voisin tienata paremmin, matkustaa ensi talveksi etelään, oppia vieraita kieliä ja kulttuureja, elää musiikista ja lämmöstä. Tai jäädä kotisuomeen mikäli kelpaan yliopistoon. Voisin oppia ammattilaiseksi siinä mitä olen harrastellut jo tovin... Kovin syvällistä on mietteiden maailma, vaikka olo on kovin pinnallinen, rento. Kaunista musiikkia jos vaikka kuuntelisi ja katsoisi jonkin romanttisen komedian.
On huhtikuun ensimmäinen. En juksannut kertaakaan. Nauttikaa elämästä rakkaat, vaikka kesään on vielä päiviä, viikkoja, kuukausia. Se on kuitenkin taas liian nopeasti ohi ja saamme taas katsella harmaata sadetta pitkästymiseen saakka, tarpoa lumihangessa ja kalista bussipysäkillä kun bussi jättää kelin takia vuoron välistä. Tänä kesänä en valita mistään. Paitsi jos sataa lunta.

ps. The Vaccines, James Blunt, Ruisrock, Flow, The Wombats jne. anyone..?


Broken Bells - The Ghost Inside

Onhan siitä jo aikaa

Voiko taas herääminen olla yhtään vaikeempaa. Kuus nelkyt oon kuitenkin bussipysäkillä ja hyytävä tuuli riepottaa hiuksiani. Bussi saapuu ajoissa ja käperryn lämpimän patterin viereen bussin etuosaan. Ainiin ne kuulokkeet. Ei sitten musaa koko päivänä. Damn. Pian kuitenkin nukahdan ja herään seuraavan kerran vasta Mäkelänkadulla, seuraavan kerran sata metriä ennen pysäkkiä, jossa jään pois. Kävipä tuuri.

I walked all morning to lift my heart

Alan selata viestejäni ja lähetän anteeksipyytelevän viestin ystävälleni. Mun on pakko lintsata, sillä muuten en ehdi tulostaa, taitella ja leikata jouston esityksen käsiohjelmia. Rojahdan kirjaston tietokoneelle ja alan väkertää. Viiskyt kakspuoleista käsiohjelmaa, (yks kartta kiasmaan), ja niiden pikkutarkka taittelu. Katson kelloa, ja huomaan että oon istunut näpertämässä niitä jo tunnin. Enää leikkaaminen: vartti giljotiinilla silpomista ja oon vihdoinkin valmis. Ihmiset tulvivat ulos luokistaan, on aamunavaus. Poika laulaa kauniisti ja nautin siellä olemisesta pitkästä aikaa. Salista suuntaan tunnille. Mulla on musaa ja me lauletaan ehkä vaikeinta biisiä, jota oon ikinä ennen laulanu koulussa. Koska eihän sitä nyt lasketa jos kotona suihkulaulaa tai muuta vastaavaa. Biisi on kuitenkin suosikkiartistiltani ja nautin siitä, vaikka bluenote onkin mulle vaikea juttu. Joustolla katselen herkkää tulkintaa romaanista Veljeni Leijonamieli ja hieman harmittaa, kun kukaan ei lukenut sitä mulle kun olin pieni. Nyt koko kirjan maailma tuntuu pelottavalta, etenkin Nangijala. Ehkä silloinkaan en pitänyt kirjan tarinasta, koska se oli hieman pelottava. En tiedä. Vaikutun esityksestä kuitenkin ja olen ylpeä ystävästäni.

Dreaming until no-one hides the letters, writes them better

Vaikka olen ollut koulussa vasta vaivaisen yhden oppitunnin, tuntuu aivan totaalisen ylivoimaiselta raahautua tunnille. Onneksi kuitenkin menen. Opettajallamme on tänään huumori pinnassa ja saan nauraa maha kippurassa hänen tulkinnoilleen. Äidinkielen tunnilla, kuvitelkaa. Kasikurssilla. Tämän jälkeen kuitenkin perjantaifiilis iskee enkä kykene menemään viimeiselle tunnille. Kamalan moralisoinnin jälkeen lähdemme Inkun kanssa kiertelemään ympäri Kalliota ja päädymme syömään thaimaalaiseen ravintolaan. Ruoka on taivaallista. Tulista, mausteista ja paikka on ihan mahtava. Tulppaanitkin ovat aitoja vaikka erehdyn niitä muuksi luulemaan. Mahat täynnä herkkuruokaa ja ilmaisia jälkiruokia talsimme koululle. Kaikki muut tulevat meitä vastaan ja se tuntuu hölmöltä. Mennä takaisin kouluun kun muilta se loppuu. Portaissa liityn kuitenkin karkkikauppaan matkalla oleviin ja valikoimme pusseihin karkkeja joita emme ole ennen maistaneet. Rahaa menee mutta en jaksa taas olla huolissani siitä. Haluan nyt vain tehdä kuten mieli ja sydän sanoo.


I always hear your happiness is real

Olen taas bussipysäkillä. Eri kun aamulla, koska tähän bussi tulee nopeammin. Niin se myös tekee, ja kapuan sisään ainoalle vapaalle paikalle bussin oikealla puolella. Nukahdan taas. En herää ennen kuin päättärillä ja se ärsyttää hetken ja pahasti. Soitan kuitenkin äidille joka lupaa hakea minut. Kävelen ostoskeskukseen, koska ulkona on niin hirveän kylmä. Katselen vähän mihin sattuu, ympärilleni. Kassalla on paljon tuttuja myyjiä töissä ja eräs toinenkin tuttu kävelee ohitseni. Täh? Käännyn katsomaan taakseni hölmistyneenä ja varmistan vielä, oliko se varmasti se keneksi luulin. Oli se. Tunnistin kengät. Tunnen pakahtuvani, koska juuri tuota ihmistä mulla on ollut ihan hirveä ikävä. En kuitenkaan enää kehtaa juosta perään, jatkan vain eteenpäin ja mietin miksi katsoin kassan myyjiä, enkä vastaantulijoita. Pyörin ympyrää kauppakeskuksessa ja päätän rauhoittua menemällä katselemaan vähän levyjä. Taas. Lähes hypähdän kun näen että hän on myös katselemassa levyjä. Huokaan helpotuksesta ja kävelen hyllyn luokse, yllätän hänet. Hymy on juuri se, minkä toivoin näkeväni ja vastaan siihen huojentuneena. Juttelemme pitkään ja kaikki on ihan niinkuin ennenkin. Tai ainakin melkein. Asetelmat ovat muuttuneet, olemme omia itsejämme. Sillä onhan siitä jo aikaa.


En voi käsittää näitä kaikkia sattumia. Tänään todellakin nousin oikealla jalalla. Tai sitten kohtalo on sittenkin olemassa ja se päätti ottaa hetkeksi ohjat elämässäni.Sitä voi ajatella, että jos olisin muistanut kuulokkeet aamulla, en olisi nukkunut pysäkin ohi iltapäivällä, enkä tavannut tuota ihmistä. Tai jos en olisi lintsannut, olisin mennyt eri bussilla kotiin...

In a quiet corner of your mind, you will see me, you'll see me...

Welcome new year 2011!

Hassua kirjoittaa taas suomeksi. Siitä on kauan, kun tänne olen viimeksi kirjoitellut. On tullut enemmän panostettua toiseen blogiini jota me pidetään Inkun kanssa englanniksi. Siinä on ihan eri fiilis kun kirjoittaa eri kielellä. Jos haluan olla taiteellinen hölmö, kirjoitan enkuksi. Jos haluan vaan kirjoitella fiiliksiä, suomi on hyvä. Ja sitten on vielä italia, jolla voi runoilla ja kirjoittaa kaikkea mitä ei halua että ihan kaikki ymmärtää. Hih. Nyt pitäis vaan kyl panostaa tohon italiaan ja suomeenkin.
Vähän huolestuttavaa että vieraksun suomeksi kirjoittamista ja äikän ylppäreihin on alle kuukausi. Jaiks... Näin minäkin sitten näköjään taidan valmistua lukiosta, vihdoinkin. Onhan tää ollut välillä maailman parasta aikaa ja en millään toisaalta raaskis luopua ja lähteä Kalliosta. Mutta kyllä sen huomaa ja tietää myöskin että nyt on aika. Kolme vuotta on se oikea aika ja nyt vaan pitää ottaa viimeisen kerran ilo irti. Tanssi- ja musaproggis, penkkarit, abiristeily, Lontoo, viimeinen valoproggis, kirjotukset, kuoron äänitykset ja konsertti... ylioppilasjuhlat. Hui en ehkä haluu ajatella sitä ihan vielä, vaikka rakastankin kevättä ja lämpöä, silti tuntuu hurjalta että kohta tää kaikki on ohi enkä enää oo Kalliossa. Se on antanu mulle niin paljon, enemmän kun olisin ikinä voinu uskoa. Välillä vaan mietin että mikä mä olisin ilman sitä. En yhtään mitään. Olisin Järvenpääläinen nyhverö ja todennäkösesti panostaisin lukuaineisiin paljon enemmän, en uskaltais tehdä tulevaisuudella sitä mitä oikeesti haluan ja en todellakaan olis kehittyny valokuvaajana näin paljoa kun mitä oon nyt kolmessa vuodessa ehtiny. Sori vaan mut Järvenpään lukio ei todellakaan olis ollu mun juttu. Missäköhän olisin seuraavaksi? Yliopistolla lukemassa jotain muka mielenkiintoista...historiaa? Voisi hyvinkin olla, sillä pidin siitä vielä yläasteella, mutta lukiossa vaan satuin törmäämään ehkä noin sata kertaa mielenkiintoisempiin juttuihin. Lucky me.
Pahoittelen tekstin sekamelskaisuutta, ajattelin vaan purkaa ajatukset tajunnanvirtana enkä sen enempää mallailla tällä kertaa. Välillä tääkin on ihan hyvä ja se puhdistaa...tavallaan.. you know. Nyt kutsuu mua Elisa di Rivombrosan DVD-boksi, uskonnonkirja ja sauna. Voitte vaan arvata missä järjestyksessä noihin kutsuihin tartun. Mutta anyhoo, mahtavaa vuoden alkua kaikille. Tehdään siitä upea!